Talvipelit: kartantekijä Aila ja arvoitus: poikkeuksellisen suuri mustikka

Kartantekijä Aila löysi ensimmäisen vihjeen. Se kirjattiin näin: vain kuunvalossa näkyvä kartta. Tutkimuspaikka oli lumisten kuusten välissä. Ryhmä erotti havainnot, äänet ja avoimet kysymykset toisistaan ennen ensimmäistä arvausta. Talvipelit antoi tutkimukselle selvän lähtökohdan. Tutkimuksen aihe oli poikkeuksellisen suuri mustikka. Kartantekijä Aila johti työtä. Ryhmä kirjasi vihjeen vain kuunvalossa näkyvä kartta ja olosuhteen rauhallinen virta jään alla. Tässä vaiheessa käytetty työväline oli paikallisten eläinjälkien kirja, materiaali oli kierrätysmetallia, ja 2 koetta tallennettiin tunnuksella T13-380.

Tutkimus tehtiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen työväline oli paikallisten eläinjälkien kirja. Ryhmä vertaili aikaa, suuntaa ja ääntä eikä valinnut näyttävintä tulosta. Kaksi selitystä hylättiin, ja kolmas sopi sekä vihjeeseen että paikalliseen luontoon. Kenttäloki T13-380 sisälsi tarkan vertailun. Vertailun työväline oli paikallisten eläinjälkien kirja, ja vertailuharjoituksena oli eläinten jäljittämistä. Ryhmä mittasi 30 metrin reitin. Reitin mittauspaikka oli lumisten kuusten välissä, ja olosuhteena oli rauhallinen virta jään alla. Lopuksi lapset selittivät, miten vihje vain kuunvalossa näkyvä kartta muutti heidän oletustaan.

Ryhmä pysähtyi arvioimaan riskejä. Este oli tuuli irrotti ensimmäisen ratkaisun. Jokainen lapsi selitti oman ratkaisunsa hyödyt ja haitat. Kahden suunnitelman parhaat osat yhdistettiin, ja tärkeä arvo oli uteliaisuus. Jakso “Kaikkein suurin mustikka” sai käänteen, kun tuuli irrotti ensimmäisen ratkaisun. Kartantekijä Aila pysäytti kokeen. Työväline paikallisten eläinjälkien kirja siirrettiin sivuun, ja suojausmateriaali oli kierrätysmetallia. Päätöksessä näkyi tärkeä arvo: uteliaisuus.

Ratkaisu vaati kaksi havaintopaikkaa. Ensimmäinen paikka oli lumisten kuusten välissä. Tutkimuksen teema oli poikkeuksellisen suuri mustikka. Kartantekijä Aila huolehti yhteisestä aikataulusta, ja tietojen yhdistäminen paljasti tuloksen: valo oli viesti eikä aarre. Koe T13-380 yhdisti kolme asiaa. Vihje oli vain kuunvalossa näkyvä kartta, kokeen harjoituksena oli eläinten jäljittämistä, ja kokeen työväline oli paikallisten eläinjälkien kirja. Ratkaisevan mittauksen paikka oli lumisten kuusten välissä. Tutkimus johti tähän havaintoon: valo oli viesti eikä aarre. Lämpötila oli -9 °C. Tuulen suunta oli etelästä, ja olosuhde oli rauhallinen virta jään alla.

Ryhmä testasi ratkaisua vielä viikon ja tallensi tuloksen tunnuksella T13-380. Ohjeet jaettiin avoimesti, ja myös epäonnistunut malli näytettiin. Jakso ”Kaikkein suurin mustikka” muistutti, että hyvä tutkimus jättää luonnon ehjäksi. Talvipelit järjesti avoimen esittelyn jaksolle “Kaikkein suurin mustikka”. Kartantekijä Aila esitteli materiaalin kierrätysmetallia ja tutkimustuloksen: valo oli viesti eikä aarre. Lapset tarkistivat 30 metriä reitistä. Arkisto T13-380 säilytti sekä virheen että ratkaisun. Esittelyn tärkeä arvo oli uteliaisuus.